Sorolan portaat, Kangasala
Palautumista raskaudesta
Otetaan ensimmäisenä aktiviteettinämme käsittelyyn yksi vakiopaikoistamme: Kangasalla sijaitsevat vuonna 2020 avatut, 316-askelmaiset kuntoportaat, joita on tullut useampaankin kertaan köpöteltyä.
Tätä kirjoittaessani synnytyksestä on noin kolmisen kuukautta, joten käynnissä on edelleen palautuminen ja toipuminen sektiosta.
Raskauden aikana en tullut käyneeksi portaissa kertaakaan. Koska loppuraskauden verenpaineen nousut sun muut lisähöysteet rajoittivat liikuntamahdollisuuksiani, on liikunta ollut pakko aloittaa synnytyksen jälkeen hyvin rauhallisesti.
Olen tehnyt perusvaunulenkkejä, ja nyt pikkuhiljaa tekisi mieli aloittaa myös hieman tehokkaampi liikkuminen ja päästä uudelleen tämän porraspuuhan makuun.
Okei. Nämä pari ensimmäistä kertaa olivat kyllä aika kaukana nautinnollisesta. Enemmänkin suorastaan infernaalisia.
Vaikka lähdin matkaan ilman minkäänlaista suorituspainetta ja ajatuksella, että mennään ihan oman tämänhetkisen kunnon mukaan, niin kyllä ne 316 askelmaa sieltä vastaan tulivat. Ja varsin nopeasti kävi selväksi, että raskaus, synnytys ja useamman kuukauden tauko tehokkaammasta liikunnasta olivat tehneet tehtävänsä.
Suoritus:
Meillä oli selvä suunnitelma: Mikko ja Tuire suuntasivat vaunujen kanssa kiipeämään polkua pitkin harjun päälle, ja minä lähtisin kipittämään – lue: laahustamaan – portaita.
Lähdin tosiaan aivan tietoisesti todella rauhalliseen tahtiin liikkeelle. Pohjalle tuli vielä lämmittelykävely Kyötikkälästä Sorolaan. Ensimmäisellä kerralla olin rauhallisesta aloituksesta huolimatta aivan kanttuvei jo 200 portaan kohdalla.
Siinä vaiheessa kävi jo mielessä, että pitäisikö vain kierähtää harjunrinnettä alas ja katsoa, kuinka mahtaa emännän käydä.
Toisella kerralla ensimmäiset 200 porrasta menivät jo mukavammin. Sen jälkeen alkoi kuitenkin jälleen tuntua, ja huomasin pohtivani jälleen harjunrinnettä potentiaalisena vaihtoehtona. Ilmeisesti tämä on jonkinlainen meikäläisen oma selviytymisstrategia.
Joka tapauksessa sain kivuttua itseni lopulta huipulle asti kummallakin kerralla, vain parin pysähdyksen taktiikalla, ajatelkaas. Ja jestas sentään, mikä voittajafiilis siitä tuli! Onneksi muistissa on vielä se, miltä tämä porrashomma on tuntunut silloin, kun kunto on ollut parempi. Tiedän siis, että tähän on mahdollista päästä takaisin. Joten hitto vie, en luovuta, vaikka tiukkaa on tehnyt!
Riippuen hieman kunnon kehittymisestä ja syksyn säistä voisin hyvin nähdä tulevaisuudessa vaihtoehtona myös sen, että nappaan Tuiren kantoreppuun ja suuntaan portaisiin pieni lisäpaino kyydissä.Tämä toki vain siinä tapauksessa, että oma kunto ja palautuminen ovat siinä vaiheessa ja sillä tasolla, että se on turvallista toteuttaa. Siihen saakka täytyy mennä ihan oman kehon painolla. Ja huolehtia siinä ohessa kunnollisista lämmittelyistä ja venyttelyistä. Saa muuten muistuttaa näistä, myönnän niiden toisinaan unohtuvan.
Sorolan ulkoilu- ja virkistysalue
Sorolan alue kattaa toki paljon muutakin kuin Kangasalan Kirkkoharjulle kohoavat portaat. Täältä löytyy kotalaavua, nuotiopaikkaa, ulkokuntosalia sekä itselleni Crohnikkona se kaikkein tärkein: bajamaja!
Sorolasta on myös lyhyt matka Kirkkoharjun reiteille, esimerkiksi Kirkkoharjun näkötornia kohti sekä Kyötikkälän urheilukentälle. Siellä tuli muuten peruskouluikäisenä vietettyä useampi liikuntatunti ja yleisurheilupäivä. Kun Kyötikkälän suuntaan lähtee Kirkkoharjun pururataa pitkin, pääsee aina Tampereen Kauppiin saakka. Olemmekin kulkeneet tätä väliä sähköpyörillämme, ja kyseessä on todella mukava reitti. Pyöräilyyn, sähköllä tai ilman, suosittelen lämpimästi!
Lisäksi Sorolan ja Kirkkoharjun alueelta löytyy ratsastuspolkuja sekä MTB-väyliä, jotka on selkeästi merkitty. Eli tekemistä ja reittejä löytyy kyllä monenlaiseen menoon – olipa tarkoituksena sitten treenata, pyöräillä tai ihan vaan nauttia ulkoilmasta.
Porraskävelyyn olemme tykänneet yhdistää joka kerta myös kävelyn harjun reiteillä. Tämän syksyn ensimmäisellä kerralla jätimme auton tosiaan Kyötikkälän urheilukentän parkkiin, jossa on hieman isompi parkkialue, noin 150 autolle. Sieltä kestää kävellä Sorolan alueelle pururataa pitkin ehkä jonkun 15 minuuttia. Pakko kyllä myöntää, ettei katsottu kelloa, ja meillä tosiaan oli vaunutkin mukana, joten otetaan tuo 15 minuuttia nyt enemmänkin suuntaa-antavana kuin absoluuttisena totuutena.
Toisella kerralla veimme auton suoraan Sorolan alueen parkkipaikalle, jossa on noin 17 autopaikkaa. Täytyy sanoa, että pienen kanssa liikkuminen huomioiden, tämä Sorolan parkki on ideaalimpi paikka autolle: Jos iskee tarve vaipan vaihdolle, on paljon kätevämpi suunnata autoon vaihtamaan vaippa kun auto on lähempänä. Obviously. Porraskävelyni jälkeen jatkoimme siitä Kirkkoharjun näkötornin suuntaan pururadalle ja saimme samalla mukavan iltalenkin koko perheelle.
Kummallakaan kerralla portaissa ei ollut mitään suurta ruuhkaa, vaan itseni lisäksi siellä oli vain pari hassua ihmistä kipuamassa. Aika rauhassa sai siis suorittaa, vaikka Sorolan parkkipaikan automäärästä olisi voinut päätellä jotain aivan muuta. Osa autoilijoista saattoi tosin olla ihan marjametsällä, sillä marjastajia nähtiin useita kävelymme aikana!
Eli jos kuntoportaat eivät vielä houkuttele, alueelle kannattaa suunnata ihan jo reittien ja ulkoilumahdollisuuksienkin vuoksi. Meille ainakin toimii erityisen hyvin yhdistelmä: vähän portaita, vähän pururataa ja lopuksi kotiin ennen kuin Tuire päättää, että päivän ulkoiluosuus on tullut täyteen, vaikka aika hyvin neidille on tuo uni maittanut ulkoillessa. Enkä ihmettele, raikkassa ilmassa itsekin nukkuu paremmin.
Kirkkoharjun seutu on kaiken kaikkiaan muutenkin itselleni äärettömän tuttu paikka. Sen pururadalla tuli kouluaikana sivakoitua kilometritolkulla ja syksyisin suunnistettiin harjun maastoissa. Ja jos aivan rehellisiä ollaan, kumpikaan näistä lajeista ei ollut varsinaisesti suosikkini. Peruskoulun jälkeen en ole muuten yhden yhtä kertaa hiihtänyt saati suunnistanut. Ironista, että ennen kouluaikaa tykkäsin hiihtää paljonkin. Sitten tapahtui jotain, ja siitä tuli aivan kammottavaa suorittamista.
Tuntuu kuitenkin siltä, että Tuire pitäisi aikanaan johdattaa hiihdon maailmaan, varsinkin kun isänsä siitä lajista niin kovin tykkäisi. Katsotaan, saadaanko tästä vielä uusi hiihtoperhe aikaiseksi vai jääkö tämä mamma suosiolla latukahvilan puolelle. Ei vaan, ehkä sitä täytyy nyt astua tässä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Edellisestä puheen ollen...
talvikausi Sorolassa on huomioitu. Alueelta löytyy hyvät hiihtomahdollisuudet: Kilpalatu, ensilumilatu sekä harjoitteluun ja lapsille suunnattu Halsterilatu. Lisäksi yhteydet jatkuvat Kirkkoharjun muuhun latuverkostoon.
Ja yksi asia, jota itse odotan erityisesti Tuiren kanssa koettavaksi, on tietenkin pulkkamäki! En tiedä, onko neiti vielä tulevana talvena turhan pieni pulkkamäkeen, mutta viimeistään seuraavana talvena sitten.
Mainittakoon vielä sekin, että asuimme samaisen harjun kupeessa jo minun lapsuudessani ja myöhemmin myös Mikon kanssa yhteen muutettuamme parikymppisinä. Vaikka emme enää samassa paikassa asukaan, tämä harjun seutu on edelleen lähellä sydäntäni. Siksi onkin kivaa viedä Tuirea nyt noihin maisemiin, missä omaa lapsuutta ja varhaisaikuisuutta on tullut vietettyä!
Visit Kangasala / Sorolan ulkoilu- ja virkistysalue | Asemantie 170, 36200 Kangasala
<3:llä Anna
Avainsanat: Kangasala | Sorola | Kuntoportaat | Liikunta | Harju | Metsä