Helvetinjärven kansallispuisto, Ruovesi

Olimme jo pidempään puhuneet, että pitäisi päästä koluamaan jotakin kansallispuistoa. Joten eipä siinä auttanut muu, kuin tarttua tuumasta toimeen. Eräänä kauniin syksyisenä sunnuntaipäivänä suuntasimme  nokan kohti ensimmäistä kansallispuistoamme.

 Pirkanmaalaisia kun olemme, aika luontevasti ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui tämä Ruovedellä sijaitseva Helvetinjärven kansallispuisto. Hankimme hiljattain myös dronen ja ajatuksissa poltteli päästä sitä myös paikan päällä testaamaan, olihan ruska-aika tuolloin parhaimmillaan.

Mikko oli etukäteen suunnitellut, että aloitamme tämän kansallispuistokiertelymme maltillisella 4 km mittaisella Helvetistä itään -luontopolulla, sillä halusimme nähdä ensin miten siellä paikan päällä kaikki ylipäätään sujuu vauvan kanssa. Ennalta oli selvitetty myös se, että reitille ei kannata suunnata vaunujen kanssa, vaan kantoreppu olisi tarpeen tällä reissulla. Matkaa meiltä Helvetinjärvelle on 66 km ja päätimme hakea pientä evästä ja pitää vessastopin vielä Ruoveden S-marketissa ennen kansallispuistoon suuntaamista.

Itse kansallispuistoon vievä hiekkatie isommalta tieltä oli 7,7 km pitkä ja paikoin pientareella on sortumavaara. Valitettavasti näimme myös yhden auton kellallaan ojassa, kun oli ajettu ilmeisesti turhan lähelle tienreunaa. Tämä kannattaa tosissaan huomioida alueelle mennessä!

Veimme automme Helvetinportille, Kankimäen parkkialueelle, jonka osoite on Helvetinkoluntie 775 Ruovesi.  Täältä löytyy myös ravintola Helvetin portti. Ravintola on auki kesäisin ja sieltä saa läheisellä kotitilalla kasvatetuista strutseista ja villisioista valmistettuja annoksia, kuhaa ja lähimetsien sieniä. Paikalle ajaessa tulee ajaneeksi tämän tilan ohitse, mutta me emme bonganneet yhtäkään villisikaa tai strutsia. 

Alueella vapaana liikkuvia kilttejä koiria kylläkin kohtasimme! Ja ampiaisia! Voi taivas niitä oli pysäköinti alueella aivan hullun lailla ja niitä tunkeutui autoon sisällekin mikä meinasi olla vähän liikaa tällaiselle ampparikammoisalle emännälle. 

Ja parkkialueesta puheen ollen... Meidän lisäksemme paikalle oli samaisena päivänä eksynyt "pari muutakin" ja alueella oli autoja runsain määrin, vaikka ihmekös tuo kun oli niin komea aurinkoinen päivä ja sunnuntai. Parkkipaikalla teimme vauvalle vielä viime hetken huollot, eli vuorossa oli vaipanvaihto, ruokinta ja ulkoiluun paremmin sopivien varusteiden vaihto. Sitten ei muuta kuin vauva kantoreppuun ja menoksi.

Pakko sanoa, että tuo aloituskuvassa ollut Helvetin portti josta luontopolulle suunnataan, oli aika mahtipontinen näky kun sen ensimmäistä kertaa näki! 

Kuten sanottua, olimme jo etukäteen päättäneet vetävämme tuon 4 km mittaisen Helvetistä itään pätkän. Kyseinen reitti on suositeltu kierrettävän vastapäivään ja näinhän mekin sitä lähdimme sitten kulkemaan.

 Reittiä ei oltu luvattu esteettömäksi, ja luvassa olisi portaita sekä pitkospuita. Alkuun reitti oli sellainen, että ehti jo kerran tai kaksi miettiä, että ihan hyvinhän täällä olisi pärjännyt vaunujen/ rattaiden kanssa, mutta mitä lähemmäksi menimme Helvetin kolua, rotkosolaa, niin sitä selvemmäksi kävi, että kyllä vain se kantoreppu oli hyvä ratkaisu. Reitin lähtiessä laskeutumaan ja haarautumaan jolloin alkoivat myös puurakenteiset kävelysillat ja portaat tulla vastaan. 

Koska meidän kohteenamme ei ollut Päivätupa joka olisi ollut maastossa alempana, kurvasimme reitiltä vasemmalle, kohti Helvetinkolua ja näköalatasannetta. Helvetinkolu on rotkolaakso, jossa on kapea ja korkea kalliosola. Pystyn jotenkin hyvin ymmärtämään miksi paikka on saanut nimensä. Kamera ei antanut tuolle paikalle oikeutta, kuten ei myöskään näköalatasanteelta avautuvalle näkymälle kohti Iso Helvetinjärveä.

Olimme tähän mennessä pähkäilleet jo useaan otteeseen, että nostaisimme dronen ilmaan, mutta koska olemme vielä uusia lentäjiä, meillä oli kaikella rehellisyydellä pienoinen kynnys nostaa sitä kun väkeä oli niin paljon liikkeellä. Hetkeäkään reitillä kulkiessa ei ollut, ettei joko edessä tai takana olisi ollut joitakin muita.

 Näköalatasanne oli viimeinen toivo jonka varaan olimme laskeneet, mutta sekös se vasta täynnä olikin väkeä, ja lopulta totesimme, että antaa ihmisten nauttia rauhassa ihanasta syyssäästä kauniissa maisemissa, ja päätimme että drone jääköön laukkuunsa vallan. Vaikka kuvaaminen olisi tapahtunut korkeuksista, sitä ei silti olisi voinut nostaa ilmaan kaikkien keskellä. 

Istahdimme hetkeksi näköalapaikan kivelle katselemaan näkymää järvelle ja nauttimaan raikkaasta ilmasta. Sellaista todellista luonnonrauhaa oli hieman hankala tavoittaa siinä väkimäärässä, mutta vähän pääsi kuitenkin fiiliksestä kiinni. Neiti oli reitin alusta ehkä 5 minuuttia hereillä, kunne raitisilma teki tehtävänsä ja neiti painui höyhensaarille tyytyväisenä ja hän jatkoi koisaamistaan koko kierroksen ajan. 

Jatkettuamme matkaa näköalatasanteelta, päädyimme suon laidalle. Katselimme kun väkeä pinkoi läheistä rinnettä ylös, selvästi pois reitiltä, ja pian syykin selvisi: Suon poikki kulki kyllä pitkospuut, mutta ne olivat veden peittämät. Siinä oli kolmen polven isäntäporukka meidän kanssamma samaan aikaan ja pähkäilimme mitenkä olisi järkevä tehdä, sillä hieman reitiltä poistuminenkin vastusti mieltä. 

Lopulta itselläni loppui kärsivällisyys ihmettelyyn, ja päätin testata tuoreiden vaelluskenkieni vedenpitävyyttä ja kappas kehveliä, jalat pysyivät kuivana. Veden määrä oli kauempaa katsottuna näyttänyt paljon runsaammalta, eivätkä pitkospuut olleet loppuviimein kovin syvällä. Hyvät varusteet kannattaa siis aina olla matkassa, vaikka olisikin tarkoituksena vetää vain tällainen lyhyt reissu. Mikko suhtautui aluksi epäileväisesti uhkarohkeaan yritykseeni, mutta rohkaistuipa hänkin lopulta hiipimään perässäni ja kuten minä, niin hänkin selvisi (Tuire sylissään) kuivin sukin toiselle puolelle. 

Pienen metsäkaistaleen jälkeen alkoi uusi etappi suota ja pitkospuita, mutta tämänkertaiset olivat kuivilla. Aloimme auttamatta lähestyä reittimme loppusuoraa. Loppumatkasta näimme vielä kauniita, pieniä ja iloisesti pulppuavia putouksia sekä Peikonkultaa sisältävä kallionseinämä! Jaa peikonkulta vai? Se oli meillekin uusi juttu! Hämärällä kallionkoloista hohtaa valoa, joka muodostuu kun aarnisammalen alkeisrihman solut vangitsevat onkaloon tulvivia valonsäteitä! Päivän valossa tuo hohde katoaa. Lisäksi muita heikomminhohtavia luolakasveja kuten hohtovarstasammalta ja kolokiiltosammalta löytyy. Huikeeta!

Meillä meni matkaan loppujen lopuksi yhteensä 2 h, mutta kävelimme todellakin rauhassa ja pysähtelimme kuvaamaan ja ihastelemaan maisemia useampaan otteeseen. Eipä sitä kellokaulassa paikalle kannattanut suunnatakkaan. Päästyämme takaisin parkkipaikan kupeeseen, kävimme hakemassa vielä juomat ravintolasta. Syömisen jätimme seuraavaa kertaamme odottamaan. 

En tiedä olisiko ravintolassa lastenhoitohuonetta, mutta meillä kaikki huolto tullen mennen hoitui näppärästi autossa. Ainakin 4 kk ikäisen vauvan kanssa tuo reitti oli todella hyvä ja kaikki sujui ongelmitta hänen torkkuessaan. Seuraavalla kerralla neiti on todennäköisesti jo yhden vuoden jommalla kummalla puolella ja meininki saattaa olla eri silloin, mutta kyllä jokin pidempi reitti tekisi mieli käydä kokeilemassa tuolla, puhumattakaan myös muiden kansallispuistojen kokemisesta!

 Ja sitten tietysti ne vessat: Vessoja oli reitin vartella heti alussa ja ennen puusiltojen alkuosuutta, jolloin reitillä tuli varoitus vastaan, että alhaalla ei ole enää vessoja. Arvostan näin suolistosairaana ihmisenä suuresti tätä huomiointia. 

Reissusta jäi oikein kiva fiilis, vaikkei uskallettukaan dronea alkaa lennättämään. Hieman toki harmittaa, kun miettii miten upeaa videota sillä olisi voinut saada Iso Helvetinjärven yläpuolelta esimerkiksi. Tuo meidän valitsema reitti oli epäilemättä se kaikista suosituin ja sitä myötä ruuhkaisin reitti. Ehkä sitten ensi kerralla, paremmalla onnella! 

<3:llä Anna